Paniikkikohtausten parantaminen

<large303> Itse pyörryin päivittäin + puutumista jne muuta ikävää roskaa. Sitten lääkäri sanoi että kyse oli paniikkihäiriöstä. Kun tajusin että on psykosomaattista lopetin ongelmat. Toki kokonaisvaltaiseen toipumiseen on mennyt yli vuosi enkä vieläkään toimi kunnolla. Mutta helppoahan toi on kuyn vaan osaa lopettaa.

<MacroNencer> Kouristelu alkoi kadota ja tuntokin palasi kihelmöiviin käsiini. Tässä vaiheessa sain kuulla, että kyse oli mitä ilmeisemmin hyperventilaatiosta, jonka johdosta veressäni ei ollut riittävästi hiilidioksidia, mikä aiheutti oireet. Olisin kiittänyt ensihoitajia hyvästä työstään, mutta he palasivat tehtäviinsä, ennen kuin edes muistin. Varmuuden vuoksi muut hoitajat ottivat normaalit kokeet ja jäin lepäilemään rankan kokemuksen jälkeen. Mitään hälyyttävää tuloksissa ei ollut, paitsi hieman kohollaan olevat maksa-arvot, kuten varmaan monella muulla yksinäisellä kaverilla.

<MacroNencer> Tällä kertaa äiti ymmärsi, ja silminnähden panikoi myös, kun huomasi kouristelevat sormeni. Kerroin, että tahdon päivystykseen. Tilanne jatkui pahenemistaan ja pian myös jalat olivat krampissa. Tämä oli kuitenkin pientä verrattuna siihen tunteeseen mikä iski rintakehääni seuraavaksi. Tuntui kuin olemattomat vatsalihakseni räjähtäisivät hetkellä minä hyvänsä ja että rintakehäni oli tukkikuormaimen ronskissa syleilyssä. Tässä vaiheessa vedet tuli silmiin. Äiti soitti autoa ajaessaan hätänumeroon. Olimme kuitenkin jo terveysaseman lähettyvillä, joten he tiesivät valmistautua. Jatkuu.

<MacroNencer> Päätin soittaa äidilleni, että tahtoisin tulla kylään, enkä uskalla hypätä julkisen liikenteen sekaan. Tästä tuli suunnitelma ja odottelisin seuraavat pari tuntia mielialan vajotessa yhä alemmas. Tässä vaiheessa käsiäni alkoi jo pistellä ja hiki valua otsalta niagaran lailla. Soitin uudestaan, että joko hän on matkalla. Äiti saapui hetken kuluttua ja lähdimme ajamaan kotiin. Matka ei ollut mukava, eikä vilkas liikennekään rauhoittanut mieltä, kummallista. Käsieni pistely kasvoi kilometrien edetessä ja lopulta siirtyi naamaan. Jatkuu.

<Kurajorma> niin se rauhoitti oloa jo itsestään. Mutta itselläni auttoi paljon se, että kun tunsin kohtauksen tulevan, otin syvään henkeä, pidätin sitä 10 sekuntia ja puhalsin hitaasti ilman ulos ja toistin tämän uudestaan. Päättelin, että tällöin aivojen happitase tasapainottuisi. Oloni rauhoittui tällä menettelyllä huomattavasti. Nykyään en enää edes muista milloin olisin viimeksi kärsinyt kohtauksesta, siitä on varmaan pari vuotta aikaa. Tiedän ettei se ole kaikille näin helppoa, mutta kärsin siitä aikasemmin varmaan viiden vuoden ajan. Toivottavasti on jollekkin apua tästä..

<Gekko55> Samulai Tuo kyllä nostaa itsellä vitutuskäyrän aika tappiin, käyn terapiassa, kuntouttavassa työtoiminnassa, syön hyvin ja terveellisesti, urheilen (silloin kun pystyn), en käytä päihteitä, syön lääkkeitä, yritän parhaani parantuakseni ja silti olen masennuksen takia ollut taas pari vuotta todella väsynyt ja veto on poissa (vaihtelevasti) ja sitten joku sanoo tuon, niin...

<HooCee86> Epak aivan täydellisesti kuvailtu. Se on yhtä helvettiä. :(

<Cynder> itsellä astma ja ollut pari kertaa hauskaa kun ei ole astmapiippu ollut messissä tai astmapiippu tyhjä, astmakohtaus iskee ja sen päälle paniikkikohtaus. Pyörryin molemmilla kerroilla mutta onneksi oli molemmilla kerroilla kuitenkin tuttava mukana joka tiesi miten toimia. Heh... siihenhän oliskin ollut hyvä joku tulla sanomaan "Rauhotu" kun toinen haukkoo viimisiä hengenvetoja naama sinisenä :'D "Joo kiitos! auttoi!:3"

<Epak> Yleensä sille kohtaukselle ei kuitenkaan taida olla mitään kummempaa syytä, tekee itse kärpäsestä härkäsen.

<lask90> Tämähän on hyvä juttu ja ehkä sitä voidaan soveltaa eri tauteihin. Muunmuassa masentuneelle voi sanoa että "piristy vähän" ja lihaville että "laihduta". Jos joku kärsii sosiaalisten tilanteiden pelkoa, voi hänelle sanoa vaikka "sen kus menet ja juttelet". Tällä vien varmasti nobelit ja muut :)

<Jääkaappihomo> Itse useammin tämän kokeneena voin kertoa miltä se tuntui kun ensimmäisen tuli ja en tiennyt mikä se oli. Oli kylmä, hiki virtas, sydän hakkas tuhatta ja sataa, pyörrytti, ei pystyny syömään eikä juomaan mitään oksentamatta, koko kroppa tärisi. Pelkäsin että sydänkohtaus tai joku vastaava tulee, ehkä eniten pelänny kuolemaa sillä hetkellä. Tuntui että jokanen tuntoaisti on heikentyny, aivan ku ois pumpulia joka puolella ympärillä vaimentamassa tuntoaistia. Oli paita roikkumassa henkarissa, säpsähdin n. 15 minuutin välein sitä paitaa että joku henkilö on vieres. Olotila kesti 8h.

<Timonyö> Epak Ei mulla kyllä mitään tollasta. Kun paniikkikohtaus iskee, tuntuu siltä et sydän hakkaa irti rinnasta ja henki lähtee, saattaa tulla vaa yhtääkkiä ilman mitään syytäkään

<Epak> Wago-3 Paniikki voi syntyä erinäisistä syistä. Esimerkiksi sosiaalisista peloista johtuvaa paniikkikohtausta voisi kuvailla vaikka äärimmäiseksi itsetietoisuuden tilaksi, jolloin ihminen keskittyy täysin tarkkailemaan omaa hengitystään, hikoiluaan ja omaa kehon asentoa, liikkeitä (manuaalinen kävely), punastumista, hikoilua ja saattaa kuvitella, että kaikki huomaavat nämä merkit ja pitävät häntä ehkä huonona, tai säälivät häntä jne.

<Wago-3> yassi Kiitos vastauksest. Aika jännää et joillekin iskee ja toisille ei. Itse en tiedä miltä tuntuu olla kunnon paniikissa, mut osaan kuvitella et aika perse fiilis.

<Takojaki> Masentaa, no piristy!

<Wago-3> Hei! Kertokaa joku viisaampi. Voiko ihmisellä olla oikea paniikki kohtaus, jos hän itse huomaa sen saavansa? Koska jotenkin outoa et ei pysty asialle sitten tehdä mitään.

<Samulai> "Piristyisit nyt"