Quantcast

Lähettäjä:

sika sika

Mahtava Uusis

1.8 / 5 (16 ääntä)


Uusis puhuu itsestään neljännessä persoonassa.

Uusiksen kyynel on parannus syöpään. Hän ei ole itkenyt koskaan.

Uusis ei koskaan nuku. Hän odottaa

Uusis voi koskettaa MC Hammeria.

Uusis kuulee puun kaatuvan vaikka kukaan ei ole metsässä.

Aika ei odota ketään, paitsi Uusista.

Seitsemäntenä päivänä Uusis lepäsi - ja katso, jäätyneen veden pinta oli täynnä kiviä.

Uusis oli ensimmäinen ihminen avaruudessa. Siitä ei vaan puhuta.

Uusis on kiva kiville.

Kaikki rakastavat Raymondia, paitsi Uusis.

Kirkko harkitsee Raamatun toisen osan nimen vaihtamista Uusis Testamentiksi.

Uusis on laskenut päässään äärettömään. Kahdesti.

Kun Uusis tuijottaa kilpaa, patsaatkin väsyvät ennen Uusista.

Jos kysyt Uusikselta aikaa, hän vastaa aina:"Kaksi sekuntia vaille." Kun kysyt häneltä "Kaksi sekuntia vaille mitä?", hän heittää keskelle pesää.

Uusis on joutunut anomaan tuijotukselleen aseenkantolupaa.

Valkoinen savu kihosi tänään Vatikaanissa: uusi paavi on Uusi Paaval Niemi I

Jos suututat Uusiksen, hän poistaa kivesi ilmekkään värähtämättä.

Joskus Uusis lähtee pesästään ja kulkee keskellämme kuin kuka tahansa meistä.

Uusiksen kivet ovat graniittia.

Kun Uusis tuijottaa, kivikin itkee verta.

Ruotsalaisväite: Uusis on mukava kun hän nukkuu tai sukeltaa. Hän ei tee kumpaakaan. Enää. Ikinä.

Uusis ei ikinä lue kirjoja. Hän vain tuijottaa niitä saadakseen niistä tarvitsemansa tiedon.

Pasi Nielikäinenkään ei uskalla haastaa Uusista.

Joskus tuntuu kuin joku tuijottaisi sinua. Jos se tuntuu kivuliaalta, se on Uusis.

Tuli ei polta Uusista. Uusis polttaa tulen.

Uusis on synnitön, joten hän heittäköön ensimmäisen kiven.

Päälause on alisteinen sivulauseelle, jos sivulauseessa lukee Uusis.

Uusis on Jumalasta seuraava. Ylöspäin.

Englanninkielessä uutiset on nimetty Uusiksen mukaan.

Uusis syö hiekkaa ja paskantaa graniittia.

Uusis ei tähtää sinne mihin heittää. Hän tähtää sinne mihin osuu.

Alussa jumala loi taivaan ja maan. Tarinan mukaan kuusi päivää hän tähän kaikkeen käytti. Seitsemäntenä päivänä hän jonotti muiden joukossa Uusiksen nimmaria.

Jos ihmettelette miksei Uusis harjaa, se johtuu siitä että hän vaan tuijottaa jään liukkaaksi.

Kun Uusis ja Loot pakenivat Sodoman ja Gomorran hävitystä, Markku erehtyi katsomaan taakseen. Kaupungit muuttuivat suolapatsaaksi.

On vain yksi Uusis, ja Voitto on hänen profeettansa.

Kun Uusis liukuu tai kävelee, hänen jalanjäljistään kasvaa lootuksenkukkia
(vanha buddhalainen kansanviisaus)

Uusis onnistuu kaikessa, mitä muut eivät uskalla yrittää. Ja vaikka ilman käsiä.

Halonen sai Conanin ansiosta 4 % äänistään, Vanhanen sai Uusisksen ansiosta 99% saamistaan äänistä.

Vain Uusiksen sallitaan tuijottaa häpeilemättä pesää.

On olemassa asia, jota Asterixilla ei ole. Saku Koivulla se on lyhyt ja Kuvernaattori-Arnoldilla pitkä. Uusiksella se on vielä pidempi.

Missä Uusis on kulkenut, siellä ei ruoho kasva. Siellä kasvaa jää.

Uusiksen jäljiltä ei jää kiveäkään kiven päälle

Uusiksella on oikeus sakottaa. Myös poliisia.

Uusiksen kivet ei sammaloidu.

Uusis ei koskaan häviä, Uusis taktikoi.

Kun Uusis voittaa, ei se johdu siitä, että vastustaja olisi huono, vaan siitä, että Uusis on hyvä.
Kun Uusis häviää, olet nähnyt väärin - Uusis ei häviä.

Suo, Kuokka ja Uusis.

Ajanjakso "kivikausi" nimettiin Uusiksen kunniaksi.

Kun Uusis sanoi "Tulkoon valkeus" niin Jumala käänsi katkaisijaa, käskystä.

Uusis syntyi kivi kädessä.

Ei ole olemassa mahdotonta poistoa; on vain kiviä, joiden Uusis antaa olla pesässä.

Uusis siirtää vuoria, ei usko.

Uusis ei huuda ohjeita joukkuetovereilleen, vaan kiville.

Kesä johtuu vain siitä, että Uusis antaa vesistöille armoa.

Lähi-idässä suututtiin pilapiirroksista. Pilapiirroksissa oli kuvattu Uusista.

Olipa kerran mies joka ei kunnioittanut Uusista. Ei ole enää.

Kun Uusis huutaa, kiviäkin kiinnostaa.

Vapaa-ajallaan Uusis pelaa kivi-paperi-sakset-peliä. Uusis valitsee aina kiven ja voittaa - aina.

Uusis saisi Lotossa seitsemän oikein ja kolme lisänumeroa joka viikko. Mutta ei viitsi.

Lähtee kuin Uusiksen vastustajan kivi pesästä.

Uusis käyttää yövaloa. Ei siksi, että Uusis pelkäisi pimeää, vaan siksi, että pimeä pelkää Uusista.

Aleksander Karelin oli painin Uusis, mutta jos Uusis painisi, Karelinkin häviäisi.

Näyttäkää minulle Uusiksen tuho, niin minä sammutan auringon.

Omnia Uusis poscit. Lex est, non poena, perire. - Kaiken Uusis ottaa. Se on laki, ei rangaistus.

On olemassa curlingkapteeneja, jotka tekevät muista pelaajista hyviä.
On olemassa curlingkapteeneja, jotka saavat katsojat haukkomaan henkeään.
On olemassa curlingkapteeneja, jotka alistavat vastustajansa ilta toisensa jälkeen.
On olemassa curlingkapteeneja, jotka saavat soittamaan kaverille: "Ei tsiisus, näitsä ton heiton".
Ja sitten on Uusis.

Uusiksella 95 %:n keskittyminen johtaa 150 %:n suoritukseen.

Jos Uusis ei tule vuoren luo, vuori tulee Uusiksen luo.

Uusis ei tarvitse videoita tai tallentavaa sovitinta. Ohjelmat lähetetään silloin, kun Uusis on tv:n ääressä.

Uusis säilyttää kiviään Kuiperin vyöhykkeellä.

Meteoriitit, asteroidit ja leonidit ovat Uusiksen luomistyön tulos. Uusis hävitti dinosauruksetkin osumalla "Maa" -nimiseen pesään jo jurakaudella.

Uusis ei ole Jumalaa pelkäävä mies; Uusis on Jumalan pelkäämä mies.

Jumala: "Let there be light!"
Uusis: "say please"

Ennen Uusista kielitoimistokin luuli, että superlatiivi on mahtavin.

Ikuisuus on Uusiksen mielestä pari minuuttia liian lyhyt.

Maa kiertää aurinkoa vain koska Uusis sallii niin tapahtuvan. Maailma sentään pyörii Uusiksen ympärillä.

In Uusis veritas - Uusiksessa on totuus.

Uusis ei ota aurinkoa, vaan aurinko ottaa Uusista. Jos Uusis sallii. Aina Uusis ei salli.

Voit muuttaa Uuteenkaupunkiin, voit muuttaa Uusikaarlepyyhyn. Uusipaavalniemi sen sijaan muuttaa teille. Jos haluaa.

Kun Jeesus kysyi kuka heittää ensimmäisen kiven, Uusis astui esiin.

Rolling Stones toimii Uusiksen lämppärinä.

Uusis ei käske. Hänen ei tarvitse. Uusis määrää muutenkin.

Uusiksen vetovoima on suurempi kuin maan vetovoima potenssiin viisi.

Uusis noudattaa fysiikan lakeja vain jos häntä huvittaa. Yleensä ei huvita.

Mitä eroa on Teräsmiehellä ja Uusiksella?
- Teräsmiehellä on heikkoutenaan kryptoniitti, Uusiksella ei ole mitään heikkouksia.

Matti Vanhaselle on usein sanottu valtiovieraillua: "Terve Uusis, sun ei tartte maksaa narikkaa."

Kukko kiekuu, mutta päivännousu riippuu Uusiksesta.

"En tiedä millä aseilla kolmas maailmasota käydään, mutta tiedän että neljäs käydään luudilla ja kivillä." - Uusis

Jumala antoi kymmenen käskyä, Uusis otti kahdeksan kiveä.

Jo seuraavissa olympialaisissa on mitalit nimetty uudelleen:
Uusis, hopea ja pronssi.

Painovoimaa ei olisi ellei Uusis olisi keksinyt sitä.

Uusis luuli kerran olevansa väärässä, mutta erehtyi.

Tulin, heitin määriksen, voitin.

Yhdeksännen pään jälkeen Suomeen liittyy uusis lääni: Uusis-Britannia. Uusis vahvistaa tämän kättelemällä vastustajan ja vilkuttamalla kotikatsomoon terveisiä lähettäen.

(c) "Internet" 2006

Julkaistu: 24.2.2006 18:05

2.5K

Lähettäjä: sika sika

Otsikko: Mahtava Uusis

Hakusanat: markku, uusipaavalniemi, uusis, chuck, norris,

1.8 / 5 (16 ääntä)

ILMOITA ASIATON SISÄLTÖ

Mikäli tämä mediatiedosto on mielestäsi sopimaton tai omistat tekijänoikeudet mediatiedostoon ja haluat sen poistettavaksi, voit lähettää siitä meille ilmoituksen.

Valitse mielestäsi parhaiten kuvaava ilmoitus mediatiedostosta.

Syy

repostMediaId

Lyhyt selvitys

Merkkejä jäljellä

600

Kommentointiin liittyvät säännöt voit lukea tästä.

Kommentti ei liity mediaan

Kommentit (22)

Piilota OFF-Topic keskustelu

25.11.2010 18:45

<ndjiadnui> Monkey, chuck norris ei todellakaan tee näin : uusis on laskenut päässään äärettömään. Kahdesti.

23.10.2010 00:37

<hirmuli123> en tajua tään pointtia

07.01.2010 19:49

<NinjaMajava> 29.06.09 16:34 Underhog Mikä vitun uusis? << joku uusipaavalniemi joka voitti hopeeta torinon talviolympialaisissa. tai siis oli kurling joukkueen kapteeni.

26.08.2009 18:22

<Monkey21> VITTU TOSSA PITÄÄ OLLA Chuck Norris!!!!

06.07.2009 05:10

<Sanddu> Lord Beleth Nyt rupes jostai ihmeen syystä soimaan "can't touch this" päässä.. Vittu kiitos. LOOOL sama täällä xd

29.06.2009 16:34

<Underhog> Mikä vitun uusis?

22.04.2009 19:53

<Lord Beleth> Nyt rupes jostai ihmeen syystä soimaan "Can't touch this" päässä.. Vittu kiitos.

21.03.2009 17:03

<baarikärpänen> suo, kuokka ja uusis

26.02.2009 03:13

<Squdi> Einstein ei puhunut luudista vaan kepeistä ja kivistä. -.-

02.01.2009 20:51

<arska111perkele> ""En tiedä millä aseilla kolmas maailmasota käydään, mutta tiedän että neljäs käydään luudilla ja kivillä." - Uusis" ei vaan Albert Einstein

13.10.2008 21:57

<windosrmagistus> uusis on tehnyt myös hakemuksen päästä majoraksi...

13.09.2008 20:00

<Ro-Ro> passiivi on kyl seittämäs persoona.

09.06.2006 03:16

<modial> Kun Uusis huutaa, kiviäkin kiinnostaa. repesin xD

04.03.2006 18:19

<teeseeii> prkl chuck norris se olla pitää

03.03.2006 13:02

<LihanLeikkaaja> Chuck Norrisit oli paljon aiemmin.. Mut on tässä muutama uusikin vitsi

27.02.2006 21:12

<Kullervo> Itse olen kuullut osan näistä Chuck Norris-vitseinä englanniksi. En tiedä kumpi oli ensin, mutta itse pidin kyllä Chuck Norris vitseistä enemmän, ja pidän näitä "kopioina".

26.02.2006 00:27

<Kärme> Oli kyllä pienoinen pettymys Suomen murskahäviö, mut tää oli tosi hauska. "Jos ihmettelette miksei Uusis harjaa, se johtuu siitä että hän vaan tuijottaa jään liukkaaksi." Repesin hiukan:D

25.02.2006 20:25

<shaiba> uusis on iha skandaali

25.02.2006 16:07

<tuomasd> :D

25.02.2006 14:31

<sza57> juu

25.02.2006 14:29

<Nurpo> Hienoa että joku on todella jaksanut keksiä uusiakin faktoja. Tuossa ei ole seassa kuin muutama muualta varastettu idea, edellinen näkemäni vastaava Uusis-faktoja sisältänyt juttu taasen oli suora kopio Chuck Norris -faktoista.

25.02.2006 14:01

<biomech05> Uusis on vaa kova jätkä :oo

Foorumilla tapahtuu

Jonossa on 21 mediaa! Lähetä uusi kuva/video tästä.
Lähetä uusi media

Ei kyselyä tälle päivälle. Lisää uusi kysely tästä.

SAMANKALTAISIA

Pekka Kuusisto hassuttelee

33 407 katselukertaa

Mahtavat tanssiliikkeet

23 786 katselukertaa

Mahtavat maisemat täällä!

29 957 katselukertaa

Kommentointiin liittyvät säännöt

  • Pyri kunnioittamaan muita kirjoittajia ja heidän mielipiteitään.
  • Merkitse kommenttisi lähetysvaiheessa off-topiciksi mikäli se ei liity mitenkään itse mediaan.
  • Ylläpidolla on oikeus poistaa kommentti ilman mitään erillistä ilmoitusta.
  • Jylppy-Galleriaan ei hyväksytä poliittisten äärilaitojen riitelyä tai maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä medioita tai kommentteja, niillä ei ole mitään viihdearvoa eivätkä ne tästä syystä sovellu Riemurasiaan.
  • Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on kiellettyä.
  • Väkivallalla tai millään muullakaan uhkailua ei sallita, kohdistuipa se toiseen kirjoittajaan, julkisuuden henkilöön tai tuntemattomaan ihmiseen. Myöskään muita ei saa kannustaa väkivaltaan tai vainoon.
  • Linkit jotka sisältävät erotiikkaa, väkivaltaa, häiritseviä kuvia tai mainontaa ovat kiellettyjä.
  • Poistamme mainostarkoituksessa laaditut kirjoitukset, olipa mainostettava asia sitten tavara, palvelu, aate tai maailmankatsomus. Puolueen tai uskonnon kiihkeä tuputtaminen voi olla myös mainostamista.
  • Yksityiselämään kuuluvia asioita ei saa julkaista. Tämä tarkoittaa mm. puhelinnumeroita, osoitetietoja ja sähköpostiosoitteita.
  • Toistuva saman asian kommentointi on kiellettyä.
  • Mediaan liittymättömät kommentit, kuten maahanmuuttopoliikka tapahtuu foormilla. Pääset siihen tästä. Sallimme kuitenkin mediaan liittymättömät kirjoitukset tietyissä rajoissa. On myös välillä piristävää kuulla käyttäjien omia hauskoja kokemuksia elämästä.
  • Jatkuvista sääntöjen rikkomisesta ylläpidolla on oikeus antaa käyttäjälle varoitus (7 päivän kirjoitus -ja äänestyskielto) sekä räikeimmissä tapauksissa porttikielto sivustolle tai tunnuksen poisto.
  • Kaikkien näiden sääntöjen jälkeen pyritään pitämään keskustelu kuitenkin rentona.